Vakuutustoiminnan historia ulottuu uskomattoman kauas ennen ajanlaskumme alkua. Vaikka tämän päivän toimintatavat, asiointikanavat ja tuotteet ovat kehittyneet vastaamaan asiakkaiden tarpeita ja odotuksia – ovat vakuutustoiminnan perusperiaatteet pysyneet varsin muuttumattomina vuosisatojen ajan.

 

 

Kovin monia vakuutuksenottajia vakuutustoiminnan historia ei varmasti kosketa – eikä sinänsä tarvitsekaan. Kuitenkin ymmärtääkseen nykypäivän toimintaa historialla on aina merkityksensä. Tässä hyvin lyhyesti kuvattuna vakuutustoiminnan kehityskulkua niille, joita historia kiinnostaa.

 

Vakuutusalaa kokonaisuudessaan pidetään yleisesti varsin epäseksikkäänä toimialana. Tähän vaikuttaa varmasti nykytuotteiden ja palveluiden yleinen epäkiinnostavuus ja tuotteiden vaikeaselkoisuus. Vakuutuksiin ja vakuutusyhtiöihin ei oikein luoteta, vaan edelleen elää sitkeästi mielikuva vakuutusyhtiöiden korvaushaluttomuudesta ja pienellä präntätyistä vakuutusehtokohdista. Vakuutukset koetaan hankalina tuotteina, eikä niihin sen vuoksi haluta paneutua tai käyttää aikaa niihin tutustumiseen. Vakuutusyhtiöt eivät ole onnistuneet viestinnässään tai tuote- ja palvelukehityksessään ottamaan asiakkaita aidosti huomioon, vaan tekeminen on ollut hyvin tuotantolähtöistä – mikä puolestaan ruokkii ja ylläpitää epäkiinnostavuutta. Aivan viime aikoina kehitys on kuitenkin lähtenyt aivan uudenlaiselle kehityskäyrälle, mikä alkaa näkyä ainakin uudenlaisena palvelutarjontana.

 

Kun nykyisestä toimintaympäristöstä hypätään ajassa muutama tuhat vuotta taaksepäin ja katsotaan lyhyesti, kuinka vakuutustoiminta sai alkunsa ja millaisten vaiheiden kautta toiminta on kehittynyt nykymuotoon, voidaan huomata periaatteiden pysyneen varsin yhtenäisinä ja kehityksen oikeastaan vasta käynnistyneen.

 

Ensimmäiset dokumentoidut sopimukset

 

Vakuutustoiminnan ensimmäiset dokumentoidut sopimukset ja maininnat löytyvät Hammurabin laista ajalta 2250 eKr.  ja voi todeta, että toiminta on pysynyt noista ajoista varsin samanlaisena ja perusasiat noudattavat edelleen samoja periaatteita tämän päivän vahinkovakuuttamisen kanssa. Kunnian vahinkovakuutustoiminnan ”keksimisestä” saa siis Babylonialaiset , jotka alkoivat kytkeä kauppiaiden karavaanimatkojen rahoittamiseen vakuutuselementin mm. rosvojen ja luonnonolosuhteiden varalle.  Karavaanimatkojen rahoittamiseksi kauppiaat keräsivät rahoittajia, jotka kattoivat näiden vakuutuselementtien ”vakuutusmaksut” korkeina korkoina.

 

Seuraavaksi toimintaa alettiin harjoittaa foinikialaisten ja myöhemmin kreikkalaisten ja roomalaisten toimesta. Karavaanivakuutuksista toiminta laajeni merenkulkuun merilainojen muodossa samoin toimintaperiaattein. Tässä vaiheessa alkoi kehittyä riskin jakamisen periaatteet ja suurten lukujen lait, eli käytännön kokemuksesta huomattiin olevan järkevää jakaa vastuita pienempiin osiin ja vastuunkantajan näkökulmasta mielekkäämpää merkitä useita osia eri riskeistä, kuin yksittäisiä suuria riskejä. Vakuutusmaksut eli lainan korot olivat siinä määrin merkittäviä, että katolinen kirkko piti toimintaa koronkiskontana ja kielsi moisen toiminnan.  Tämä johti merilainan ja kuljetuksen epäonnistumista koskevan osan eriyttämiseen omiksi sopimuksiksi ja näin riskiosasta muodostuivat ensimmäiset aidot vakuutussopimukset. Näistä ensimmäinen tunnettu sopimus tehtiin Genovassa vuonna 1347.

 

Merivakuuttaminen yleistyi tämän jälkeen Euroopassa ja englantilaiset ottivat johtavan roolin laivojen ja niiden lastien vakuuttamisessa. Koska dokumentointi tehtiin tuolloin mustekynällä ja kommunikointi puhumalla, oli kätevää, että vakuutuksenantajat kokoontuivat yhteen paikkaan merkitsemään haluamiaan vastuita. Lontoossa paikaksi muodostui aluksi pörssitalo, mutta sen tuhouduttua tulipalossa vuonna 1668 kokoontumispaikaksi valikoitui läheinen Edward Lloydin kahvila ja siellä kokoontuneita vakuutuksenantajia alettiin kutsua nimellä Lloyd´s. Vuosisatojen jälkeen voi todeta Lloyd´sin edustavan edelleen vakuutusalan vahvan perinteen lisäksi edelläkävijyyttä. Lloyd´s on tullut tunnetuksi merivakuutusten lisäksi erikoisten ja ennalta vaikeasti arvioitavien riskien vakuuttajana. Tämä toisaalta selittää Lloyd´sin vaikeuksia 1990 luvulla, jolloin sen toimintaperiaatteita muutettiin merkittävästi. Alun perin vakuutuksenantajien (underwriters) tuli olla vain yksityishenkilöitä rajoittamattomalla vastuulla , mutta 1990 –luvulla sallittiin myös yritysten toimivan vakuutuksenantajina ja vastuita alettiin rajoittamaan.

 

Kohti nykymuotoisia vakuutustuotteita

 

Nykyisiä Vakuutusyhtiöiden kuluttaja-asiakkaita lähempänä oleva ja helpommin käsiteltävä vakuutusmuoto, palovakuuttaminen, alkoi kehittyä Välimeren maissa ajanlaskun ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella. Alun perin toiminta liittyi luonnolliseen elämään, läheisistä huolehtimiseen sukujen, kylien tai muiden sosiaalisten yhteisöjen sisällä. Pidettiin huolta yksilöistä ja perheistä, joita oli kohdannut vahinko. Rakennettiin talkoilla talo palaneen tilalle, annettiin apua elämän jatkamiseksi – pidettiin läheisistä huolta.

 

Jos jätetään huomiotta nykyisten vakuutusyhtiöiden omistajat, voittomarginaalit ja panostukset toiminnan kehittämiseen yms korvauskulujen ulkopuoliset kustannukset, vakuutustoiminnan perusluonne on edelleen sama. Turvataan asiakkaiden toimeentulo ja taloudelliset edellytykset jatkaa elämää yllättävien vahinkojen kohdatessa. Tämä pätee, kun puhutaan aidosti toimeentuloa vaarantavista vahingoista, kuten tulipaloista ja vakavista henkilövahingoista., katastrofeista vakuutuksenottajan näkökulmasta.

 

Aluksi toimittiin siis keskinäisen avunannon pohjalta, kunnes toiminta alkoi saada järjestelmällisempiä muotoja. Sosiaalisen huolenpidon rinnalla varakkaat henkilöt alkoivat tehdä vakuutustoiminnasta liiketoimintaa. Mainintoja vahinkojen korvaamisesta löytyy lainsäädännöstä esim. Ruotsi-Suomesta vuodelta 1347, jolloin palovahinkoja korvattiin valtion varoista. Samalta ajalta löytyy ensimmäisiä ohjeistuksia vahinkojen välttämiseksi – siis nykyisiä vakuutusehtojen suojeluohjeita.

 

Vakuutustoiminnan kehittyminen Suomessa

 

Varsinaisen vakuutustoiminnan tuotekehityksen voidaan sanoa alkaneen suomessa maaseudun tarpeista, kun maatilojen tarpeet alkoivat eriytyä ja vakuutusten hinnoittelu koettiin epäoikeudenmukaisena. Ensimmäisiä maaseudun palovakuuttamiseen keskittyneitä keskinäisiä yhtiöitä tai paloapuyhdistyksiä perustettiin 1850 –luvulla. Näiden heikkoudeksi koitui liian suppea toimintaympäristö, jolloin vahingot keskittyivät ja helposti kaatoivat yhtiön. Jälleenvakuutustoiminta oli alkanut jo 1300 –luvulla, mutta yleistyi vasta 1900 –luvun alkupuolella, mikä mahdollisti riskien jakamisen jälleenvakuuttajien kanssa ja helpotti varsinkin pienten vakuutusyhtiöiden toimintaa.

 

Maailmalla palovakuuttamista harjoitettiin jo muutama sata vuotta aikaisemmin, myös kaupungeissa. Ensimmäiset dokumentit löytyvät Hampurista vuodelta 1591 ja Lontoosta 1666. Näiden taustalla sysäyksen toiminnan kehittymiselle järjestelmällisemmäksi liiketoiminnaksi on antanut näiden kaupunkien suurpalot, kuten myös New Yorkin palo 1835 ja Chicagon palo 1871. Suomessa Turun palo vuonna 1827 vei pohjan silloin toimineilta yhtiöiltä, mutta toisaalta laittoi vauhtia vakuutustoiminnan kehittämiselle ja uusien yhtiöiden synnylle.  

 

Pelkästä palovakuuttamisesta siirryttiin 1900 luvun alkupuolella kohti nykymuotoisia yleisyhtiöitä ja yhdistelmävakuutuksia, jotka yleistyivät 1940 luvulta lähtien.  Ajoneuvojen vakuuttaminen alkoi autoistumisen myötä, aluksi Englannissa vuonna 1895, jolloin merivakuutuksista kehitettiin ensimmäiset ajoneuvovakuutukset. Ensimmäinen lakisääteinen liikennevakuutus perustuu Englannissa annettuun lakiin (Road Traffic Act v. 1930), Suomessa ensimmäinen liikennevakuutuslaki tuli voimaan 1960. Tätä edelsi kuitenkin 1.9.1925 pakollisena vastuuvakuutuksena käyttöön otettu laki, mikä muutettiin 1938 Autovastuulaiksi ennen varsinaista liikennevakuutuslakia. Tämä laki päivittyy 1.1.2017 voimaan tulevalla uudella versiolla liikennevakuutuslaista.

 

Kehitys kulki siis voimakkaasti yleisyhtiöiden suuntaan, mikä näkyy myös tämän hetken vakuutusyhtiökentässä. Erikoistumista vältettiin ja yhtiöt kehittivät toimintaa hyvin samoin periaattein yleisyhtiöinä sekä tuotteiden että asiakassegmenttien näkökulmasta.  Kun katsotaan nykyisten vahinkovakuutusyhtiöiden markkinaosuuksia ja yhtiökenttää kokonaisuudessaan, voi todeta tämän päivän yhtiöiden syntyneen jo noin sata vuotta sitten ja hyvin vähän on tapahtunut muutoksia tuon sadan vuoden kuluessa. Muutokset yhtiökentässä on tapahtunut lähes ainoastaan fuusioiden ja yrityskauppojen kautta.

 

Nyt kehitys on kuitenkin lähtenyt liikkeelle ja uusia yhtiöitä ja uudenlaisia toimijoita on syntynyt myös vakuutusalalle. Nämä, kuten finanssialalla muutenkin, ovat vahvasti kapeammille segmenteille tai tuotealueille erikoistuvia toimijoita. Tällä hetkellä kehittämisen painopiste on vahvasti asiakaskokemuksen kehittämisessä ja aidosti asiakaslähtöisessä tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä. Tällä hetkellä näyttää, että uudet toimijat pystyvät haastamaan perinteisiä toimijoita – mutta aika näyttää, miten markkinat tulevat muuttumaan lähivuosina.

Vakuutustoiminnan historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Toiminnan perusperiaatteet ovat pysyneet hyvin samankaltaisina läpi historian.

 

Nykymuotoisen vakuutustoiminnan voidaan katsoa syntyneen Euroopassa noin 350 vuotta sitten ja Suomessa 1850 -luvulta lähtien - yli 150 vuotta sitten.